EMCAPPin symposiumissa Hollannissa


Blogin kirjoittaja Saara Kinnunen on kirjailija, sosiaalipsygologi, perheneuvoja, ACC:n hallituksen jäsen
Että mikä ihmeen EMCAPP ja vielä symposium. European Movement for Christian Antropology, Psychology and Psychotherapy (http://www.emcapp.eu) pitää vuosittain kokoontumisen, johon kutsutaan parikymmentä osanottajaa. Liikkeen presidentti on sakasalainen Werner May. Hän on ollut Suomessa ACC:n konferenssissa puhujana.

Kun osallistuin ensimmäisen kerran symposiumiin kolme vuotta sitten Ukrainassa, kertoi EMCAPPin hallituksen silloinen jäsen Toni Terho tarkkoja kuvauksia osanottajista etukäteen. Se sai minut ajattelemaan, että kylläpä symposiumiin kokoontuu värikästä ja persoonallista väkeä ja kaikki näyttävät tuntevan toisensa.

Niin oli tälläkin kertaa. Mukana oli reilut parikymmentä henkeä, suurin osa jokavuotisia symposiumin jäseniä ja muutama uusi. Perusasetelma on mielenkiintoinen sikälikin, että mukana olleista venäläiset (6) edustavat ortodoksista uskontulkintaa, espanjalainen, hollantilaiset ja yksi amerikkalainen roomalaiskatolista kirkkoa, suomalaiset ja sakasalaiset (4) luterilaisia, romanialaiset, tanskalaiset (3) vapaita kirkkokuntia ja englantilaiset anglikaanista kirkkoa. Osallistujista Wernerin lisäksi ACC:n konferensseissa on ollut puhumassa puolalainen Anna Ostaszewska ja kerran vieraillut venäläinen Elena Stringo.

Symposiumin aiheena oli Christian Approaches to Person and Meaning for Therapy and Counselling. Ohjelma koostui muutamasta luennosta, intensiivisestä keskustelusta, rymistä ja kanavista. Lisäksi useat osallistujat pitivät 10 min esityksen jostain oman työnsä ajankohtaisesta projektista, tutkimustuloksesta tai työvälineestä. Itse esittelin parisuhteen palikat, koska niistä on perusmateriaali olemassa englanniksi. Kun mainitsin, että meillä on olemassa myös vanhemmuuden palikat, ja vilautin Venäjällä käyttämääni venäjänkielistä PowerPointia, siitäkös Siperian Kristillisesen psykologian akatemiaa edustavat psykologit Elena Strigo ja Maria Joubert innostuivat esittämään minulle kutsua saapua Krasnojarskiin kouluttamaan opettajia ja vanhempia kasvattamisen palikoista. Miten sattuikaan, että viisitoista vuotta sitten on mielessäni välähtänyt unelma: Mitä jos joskus pääsisin Krasnojarskiin! Vierailukutsukin on tuolta ajalta peräisin kaupungin oopperan johtajan rouvalta.

Terävä osallistujajoukko teki usein luentojen jälkeen kysymyksiä: Mikä mallissasi on kristillistä? Missä on Jumala? Missä on synti? Tai mitä kristillisellä psykologialla on enemmän annettavaa kuin sekulaarilla psykologialla? Onko hengellisyyden tarve erillinen tarve vai osa yhteyden tarvetta? Mitä Jumala-kaipuu vaikuttaa muihin tarpeisiin? Voiko kristillistä psykoterapiaa tehdä vain uskovien asiakkaiden kanssa? Miten eroaa sekulaarin psykologian ihmisarvo ja kristillisen psykologian kästys ihmisarvosta? Teologista kädenvääntöä emme käyneet, mutta kuuntelimme kiinnostuneena erilaiset uskontulkinnat vaikuttavat psykologiseen mallintamiseen.

Romanian ACC on ollut symposiumissa mukana kahtena vuonna. Siellä on aktiivisia kristittyjä psykologeja ja ACC järjestää vuosittain useita koulutustapahtumia. Ensimmäistä kertaa mukana oli edustaja Espanjasta, psykiatri Mar Alvarez-Segura, joka on saanut taistelemalla taistella omassa kristillisessä yliopistossaan siitä, saako hänen tutkimustyössään näkyä transkendentaalinen ulottuvuus. Hänen luentonsa aiheena symposiumissa oli; Defence Mechanisms; determed or ethical choices?

Erityisesti ensimmäistä kertaa mukana olevat ovat ihmeissään, että on olemassa tällainen akateeminen kristittyjen porukka, jonka kanssa voi keskustella haastavista aiheista ja omasta ammattialueesta. Samalla voi kokea syvää hengellistä yhteyttä ja ystävyyttä. Neljässä päivässä, epämuodollisessa kokoontumisessa ja yhteisessä vapaa-ajan vietossa ehtii jo tutustua moneen ja lähtiessä voi kokea kuin eroaisi ystävistä.

Minä sain ansiotonta arvon nousua, kun toisena päivänä sain tiedon yhdeksännen lapsenlapsen syntymästä. Sain onnitteluja, halauksia ja lahjoja. Ja aamiaiselle oli hankittu hollantilaisen tavan mukaan sinisiä suklaarakeita voileivän päälle ripoteltavaksi, kun poikalapsi oli syntynyt maailmaan.

Olisiko jollakin kiinnostusta liittyä seuraan, kun 1.-4.9.2016 kokoonnutaan Varsovaan?
Ja pakko on tässä yhteydessä nostaa esiin EMCAPPin journaalit, jotka on vapaasti netistä ladattavissa osoitteessa http://emcapp.ignis.de/.